Ihmiset tarvitsevat eläessään
kaksi sydäntä:
Pienen, joka on täynnä
syvää hellyyttä,
ja toisen joka on terästä.

- Kahlil Gibran -

Olen ollut melko huonossa kunnossa, sekä fyysisesti että henkisesti, joten en ole jaksanut tännekään kirjoitella. Ajatukset ovat olleet yhtä sekametelimössöä, ja maha niin kipeä että tässä huonossa tuolissa istuminen ei ole tuntunut houkuttelevalta. Syöpä elää ja voi hyvin, hoidot siis eivät ole tehonneet ja niitä jatketaan luultavasti jo tällä viikolla. Jouduin rajun infektion vuoksi sairaalaan, ja siitä toipuminen on ottanut aikansa. Nyt alkaa olla jo paljon parempi vointi, mutta vatsa on välillä edelleen kipeä ja se rajoittaa melkoisesti normaalia elämää. Nyt onneksi tiedetään, että vatsakipu johtuu tulehduspesäkkeistä joita mahassa on useampia. Niitä on nyt antibiooteilla koitettu saada pois, ja kyllä todellakin loikin riemusta sinä päivänä kun en enää tarvitse kipulääkettä tai joudu pelkäämään että kipukohtaus iskee yhtäkkiä! 

Eilen kävin taas magneettikuvauksessa, josta tarkistetaan vatsan tilanne. Olisipa siellä nyt parantumista tapahtunut! Syöpä ei onneksi ole levinnyt mihinkään, mutta ei se ole parantunutkaan. Aika pelottava ajatus, että se on noin sitkeä. Sytostaatit, jotka aikaisemmin nujersivat sen, eivät olekaan enää tehonneet. Lääkärit ovat nyt tehneet uuden sotasuunnitelman, ja sitä lähdetään toteuttamaan seuraavaksi. 

Olen iloinen läheisten pienistä huomionosoituksista. Ystävä lähetti postissa vatsaoireisiin tarkoitettua mahamömmöä, jota olenkin juonut joka päivä. Uskon että siitä on hyötyä, parasta kuitenkin on tunne siitä kuinka ystävä huolehtii ja välittää minusta :) Sisko oli Venäjän työmatkallaan hankkinut paikallisia hoito-ohjeita henkilökohtaisesti minua varten. Niitä on nyt hiukan hihitellen toteutettu, ja tuloksia odotellaan :) Olen valmis kokeilemaan vaikkapa transsylvanialaisia tansseja tai islantilaisia jäävuorivoiteita, jos jollain sattuu olemaan pöytälaatikoissaan sellaisiin reseptejä! 

Päivät kuluvat toipilaana. En malttaisi olla paikoillani, olisi niin paljon kaikkea puuhasteltavaa. Nyt kun jaksan jo hiukan muutakin kuin vaan maata sängynpohjalla, haluaisin tehdä kaikkea. Pitäisi kuitenkin muistaa että toipilasajan tarkoitus on levätä, että jaksaisi tulevaisuudessakin touhuta. Tuntuu vaan helposti siltä, että aika kuluu hukkaan tässä ollessa. Saan kuitenkin näköjään herkästi infektioita, joten pakko rajoittaa menemisiä. Päätin, että yksi isompi tekeminen päivässä saa riittää. Jos käyn tallilla, en lähde kaupunkiin enää samana päivänä. Tai jos käyn kaupungissa niin sitten en siivoa ennen kuin vasta seuraavana päivänä. Pikku lenkit koirien kanssa on hyväksi ja päiväunet ehdottomasti. 

Ajatusten sekamelskaa päätin myös yrittää saada hallintaan. Annan itselleni päivittäin hetken aikaa ajatella tätä sairautta, ja sitten sitä ei vatvota enää samana päivänä. Kun ajattelen asiaa, käyn kaikki sitä koskevat mietteet perinpohjin läpi, ja sitten se saa olla ihan keskenään, en anna sen hallita koko elämääni. Jos huomaan miettiväni asiaa, sanon vaan itselleni että tätä on jo mietitty tänään, palataan asiaan taas sitten kun on sen aika. Tästä on ollut ihan selkeästi apua, voi ajatella iloisiakin asioita, ja ihan tavallisia, eikä aina murehtia.