Uusi hoitojakso aloitettiin siis torstaina.  Lääkäri kertoi että syöpäsoluilla on taipumus muodostaa vastustuskyky joillekin sytostaateille, ja näin on käynyt minun kohdallani. Se selittää sen, että aikaisemmin tehonneet lääkkeet eivät olekaan enää auttaneet. Torstaina sain kahta eri sytostaattia; sellaista jota olen jo aiemminkin saanut, ja jota kuulemma käytetään niin kauan kuin se yhtään tehoaa, koska on tehokkain mahdollinen lääke, ja lisäksi minulle ihan uutta ainetta. Tämän uuden sytostaatin pitäisi olla hyvin siedetty, ja aiheuttaa vain vähäisiä sivuvaikutuksia. Olen kuitenkin oksentanut jo kahtena yönä, toivottavasti se on ohimenevää... Muuten olo on melkolailla ok, ei siitä onneksi ole mitään erityistä huonovointisuutta tullut.

Vatsassa pesivät tulehduspesäkkeet ovat magneettikuvauksen mukaan pienentyneet, mutta eivät kokonaan hävinneet. Vointi on kyllä parantunut kummasti, kovat kipukohtaukset ovat jääneet pois, mutta sellaisen omituisen jäytävän säryn vuoksi joudun kuitenkin vielä säännöllisesti ottamaan särkylääkettä. Sain myös suojalääkitykseksi jatkuvan antibioottikuurin, ettei tilanne ainakaan pääsisi enää pahenemaan.

Jatko on melkolailla avoin hoitojen suhteen. Viikon päästä saan tuosta uudesta sytostaatista boosterin, ja sitten katsotaan miten jatketaan. Kuulemma hoito kerrallaan, en sitten tiedä kuvaako ne nyt sitten tiheämmin että tapahtuuko paranemista, vai mikä tässä on meininki. Aina ei osaa kysyä kaikkea kun istuu lääkärin kanssa vastakkain, kysymykset tulevat vasta sitten jälkeenpäin mieleen. 

Ensi viikolla olisi myös edessä laskimoportin laitto, murh. Toukokuussa minulle jo portti laitettiin, kun suonet ovat niin huonossa kunnossa että ei meinaa enää saada millään tippaa laitettua, mutta leikkaushaava ei koskaan parantunut kunnolla ja portti jouduttiin poistamaan. En millään haluaisi sitä härveliä, ja itse asennus oli melko pelottava operaatio kun letkua tungettiin kaulasuoneen, mutta eipä se ole hääviä sekään, että tipan laitto on aina niin vaikeaa ja lääkkeet on kuitenkin turvallisesti saatava suoneen tiputettua. 

Olen luonteeltani  sellainen, että syyllistän itseäni helposti milloin mistäkin. Aika paljon asiaan on uskoakseni vaikuttanut se, kun raskausaikana äitiysneuvolassa oli aina joku umpi-ilkeä kätilönretku, jonka vastaanotolle oli tuskastuttava mennä kun tiesi saavansa motkotusta osakseen. Painonnousu oli ihan kauhistus, viimeisen lapsen kohdalla muistan valehdelleeni kätilölle puntarin lukemat kun en kestänyt jatkuvaa voivottelua siitä kuinka paino on taas noussut liikaa ja aiheutan sitä ja tätä ja tuota itselleni ja vauvalle. Mutta miksi ihmisten pitää olla niin tökeröitä sanavalinnoissaan? Kun yksi lapsistani syntyi 4,5 kiloisena, minulta kysyttiin että mitä oikein olen syönyt kun olen saanut niin ison vauvan. Nykyäänhän onneksi vauvojen koko on muutenkin kasvanut, moni muukin äiti on siis syönyt kaiken eteensä osuvan syötäväksi kelpaavan, kun synnyttää isoja vauvoja, en ole ainoa pahis tällä saralla ;) 

Syömisestä puheenollen; ruoka ei maistu edelleenkään. Syön hyvin pieniä annoksia, ja on tullut paljon sellaisia ruoka-aineita, joita en voi syödä enää ollenkaan. Sairaalaruoka on aiheuttanut kammon monia ruokia kohtaan, ja pelkkä ajatteleminenkin yökkäyttää. Paino on pudonnut viisi kiloa tämän mahakipuepisodin aikana, ja luulenpa että jäänkin näin pieniruokaiseksi, joten ehkä laihdun vielä paljon lisää. Onneksi on mistä pudottaa, että lälläslää kätilönretku, jos olisin aina ollut kovinkin laiha, minulle kävisi pian kalpaten! :) 

Syyllisyyttä olen kokenut myös verensokeriarvoista, ja nyt näistä huonoista suonista. Hoitajien jatkuva voivottelu siitä, kuinka huonot suonet minulla on, ja kuinka on niin vaikea laittaa tippaa ja kuinka kauan siinä menee kun minulle yritetään tippaa saada, aiheuttaa niskavillojen nostatusta. Olen miettinyt että olenko tässäkin asiassa liian lihava, että suoneni ovat jossain rasvan peitossa niin että niitä ei löydä. Tosiasiassahan minullakin on joskus ollut vahvat ja hyvät suonet, mutta runsas sytostaattien suoneentiputtelu on heikentänyt niitä. Turhaan siitä itseäni syytän, mutta kaikenlaista tulee aina mietittyä. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi senkin vuoksi, kun minulle asennettua laskimoporttia ei saatu koko kesänä käyttöön. Onneton menin ja tulehdutin haavan, nyt joudutaan taas etsimään niitä olemattomia suonia! 

Tässä päivänä muutamana uutisoitiin, kuinka liika istuminen sairastuttaa ihmisiä. Heti tuli mieleeni, että olen istunut liikaa, miksi vaihdoinkaan ruumiillisen työn toimistotyöhön! 

Hulluja ajatuksia, kaikkea sitä ihminen päässään pyöritteleekin! :D